sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Hormoonikierukasta uuteen raskauteen

Olin päättänyt jo esikoista odottaessani että haluan hormoonikierukan, koska olin kuullut ja lukenut niin paljon pillereistä että en niitä halunnut ja pelko siitä että niistä tulee jotain pahojakin oireita oli suuri. Sain hormoonikierukan noin 6viikkoa synnytyksen jälkeen. Äidilläni on myös hyvät kokemukset kierukasta, joten päätös oli myös sen pohjalta helppo.

Kierukan laittaminen sinällään sattui vähän kuin nipistäisi mutta hieman pahempana, sisäpesu taas on aivan järkyttävän tuntuista kuin kuivalla vetelisi näin suoraan sanottuna. Kierukka kesti olla minulla noin 4-6kk kunnes se lähti paikoiltaan ja vaihdettiin uuteen, tämä uusi pysyikin minulla pitkään mutta sitten kävin poistamassa sen, koska haaveen oli uusi raskaus. Vielä 2016 keväällä harkitsin poistamista mutta en vielä halunnut raskautua, kesällä pohdin asiaa syvemmin ja lopullisen päätöksen myötä elokuussa kierukka poistettiin. Minulla ehti olla yhdet menkat ja sitten jo olinkin raskaana seuraavassa kuussa. Vaikka luulin ja olin varautunut pitkään aikaan painoni takia, mutta yllätys oli positiivinen näin nopeasta raskautumisesta.

Kierukan poistaminen ei sinällään sattunut eniten se nokka joka aina laitetaan tuntuu inhottavalle ja se harja/pumpuli jolla otetaan näytteitä on myös inhottavan tuntuinen. Ensimmäisen kerran kun esikoisen aikaan nokka laitettiin mitään kipua ei tuntunut.

Mutta kierukasta itsessään on vain hyvää sanottavaa. Ennen kierukkaa kärsin järkyttävistä PMS-oireista, jotka veivät minut lattialle tai sänkyyn sikiö asentoon huutamaan kivuista, kierukan myötä oireet katosivat täysin, järkyt menkka vuodot kera ohitsevuotojen olivat myös poissa ja ne pienenivät vain pieniin aika normaalin oloisiin menkkoihin. Tosin pientä epäsäännöllisyyttä oli havaittavissa menkkojen väleillä, mutta se että pahimmat oireet olivat poissa oli taivaallista.

Yhden asian jota voisin sanoa huonoksi on laihduttaminen kierukan kanssa, tuntuu kuin kierukka sitoisi minuun hormoonia niin etten laihdu. Heti kun kierukka poistettiin laihduin salaman nopeasti ainakin sen 4kg.

Nyt tässä uuden raskauden aikana olen pohtinut sitä tulevaa ehkäisyä, uskaltaako sitä kokeilla pillereitä? Entä jos ne lihottavat lisää tai tulee muita huonoja oireita? Kehtaako ottaa kierukkaa uudestaan ja maksaako se tällä kertaa? Entä jos haluan pian kierukan taas pois?

Tässä omat kokemukseni hormoonikierukasta, jos tulee kysyttävää kysäise kommenteissa vastaan mielelläni.

Mistä ehkäisyistä teillä on kokemuksia ja onko ne hyväksi todettuja?

2 kommenttia:

  1. Yhdistelmäehkäisy oli ihan kamala, ainakin jazz merkki. Olin hormoonihirviö , joten jätin ne kokonaan pois. Puh omista en sinällään huomannut sen kummemmin. Nyt desogestrel sandosandoz- merkkiset minipillerit eikä mitään sivuoireita, paitsi ehkä se lihominen. Siinäkin tosin pystyy itse vaikuttamaan kun syö terveellisesti. Ite oon herkutellut ihan liikaa 😣 kuukautisia ei ole ollenkaan tullut.

    VastaaPoista
  2. Mä oon kokeillu kaikenlaisia ehkäisykeinoja. Parhaimmat on ollu ehkäisyrengas (helppo muistaa ja toimiva, huonointa mielialanvaihtelut) ja nyt käytössä olevat minipillerit. Minipillereiden myötä menkat jäi kokonaan pois ja muutenkin on tuntuneet sopivilta mulle. Sama menetelmähän niissä on kuin kierukassakin :) kierukkaa mulle tarjottiin mut en sitä halunnut koska a)sen laitto hirvittää ja b) en taho että mun sisällä on mitään ylimääräistä :D

    VastaaPoista