tiistai 23. elokuuta 2016

Se ihana äitiys

Äidiksi tulemisen matka alkaa yleensä siitä, kun alat kantaa pientä ihmisen alkua kohdussasi. Virallisesti äitiys saa alkunsa siitä kun saat sen pienen vauvan silmiesi eteen ja ihollesi.

Monet kertovat minulle kuinka he saivat lapsen heti ihollensa synnytettyään. Ja että se on maailman ihanin hetki. Onhan se toki ihanaa katsottavaa ja mukava kuulla tälläisestä, mutta vielä ihanampaa olisi kokea tämä itse. Itselläni jäi tämä kokematta, koska lapsi syntyi napanuora kaulan ympärillä ja hänet kiidätettiin heti keskolaan lisähappea saamaan. Synnytyksen eteneässä puhuimme siitä kuinka saisin lapsen heti iholle ja että isä saisi leikata napanuoran, eipä sitä napanuoraakaan saatu leikata. Joten hetki meni niin nopeasti ja en ehtinyt nähdä edes lastani muuta kuin jalat vilahtivat ohitseni kun hänet kiidätettiin keskolaan. Vähän ajan päästä mies kävi nappaamassa pojasta kuvat. Kuvissa oli vielä turvotusta nähtävissä.

Pumppasin käsin pieneen lääkepurkkiin maitoa rinnoista ja sain vähän tulemaan ja poika sai siitä ensimmäisiä annoksia maitoa aamuyöksi. Aamulla sainkin pojan jo iholleni ja rupesin heti imettämään, mielestäni se sujui ihan hyvin.

Joskus tahdon kokea sen maagisen hetken kun vauva syntyy ja pääsee heti iholleni ja tuleva isä saa leikata napanuoran.


Laskettuaika oli 25.2, aiemmin se oli 2.3. Synnytykseni alkoi 24-25.2 yöllä, valvoin kokoyön supistuksien takia, mutta enhän minä tiennyt että ne on supistuksia tai no osittain tiesin, oleskelin suihkussa aika paljon yöllä ja yritin nukkua. Aamulla mies meni töihin, otin särkylääkettä ja yritin nukkua mutta kipua tuntui selässä. Mies pääsi töistä ja meni käymään jossakin ja odottelin sen aika autossa. Soitin synnytysosastolle noin klo.12-13? ja kerroin olevani raskausviikolla 40+0 eli täysiaikainen sekä kerroin ottaneeni noin tunti sitten särkylääkkeen. Siellä sanottiin ettei särkylääke vielä vaikuta mutta tule paikan päälle kun et enää kestä. Monet kehottivat ottamaan ambulanssin alle ja lähtemään kohti sairaalaa. Se kävi mielessä mutta en halunnut jättää miestä. Sen ajan kun mies oli jossakin kellotin supistuksia, väli oli 5-6minuuttia.

Kun mies tuli kerroin mitä minulle oli sanottu. Menimme vielä Teboilin bensikselle parkkiin, en muista tapasiko mies kavereitaan siellä? Vai puhuimmeko me vain kahdestaan? Muistan vain että itkin ja sanoin että pelkään kuolevani sekä että haluan lähteä nyt heti sairaalaan. Tuntui että hän ei usko minua. Lopulta menimme asunnolle ja pakkasin loput tavarani ja hän omansa. Hänen kaverinsa kävi vielä meillä ja mies kertoi tilanteen, hänkin kehotti ambulanssin hankintaan.

Jossain vaiheessa pääsimme lähtemään. Kun olimme kaupungissa (100km päässä kodistamme). Voitteko kuvitella menimme miehen siskon luokse kahville klo oli jotain 19? Synnytyksen ollessa käynnissä minä juon kahvia ja on jo ilta?

Sitten aloimme siirtymään miehen ja tämän siskon kanssa sairaalaan. Klo 21. Siellä sanottiin että ovat jo odottaneet minua, että missä viivyn. Minut otettiin sisään ja kyseltiin jotain, ei enää mitään hajua mitä kysyivät. Vaihdoin vaatteet ja tekivät virtatestin ainakin. Alkoivat mittaamaan supistuksia. Sisätutkimuksella selvisi että olen 6cm auki. Ihmettelivät miten olen selvinnyt sinne asti.

Mies ja tämän sisko kutsuttiin sisään ja selvitin tilannetta, että lapsi syntyy joko tämän päivän puolella tai yöllä. Mies lähti viemään siskonsa ja palasi sitten minun kassini kanssa.

Seuraavat muistikuvani ovat sekavassa järjestyksessä: kanyylin laittaminen ja supistusten lisäystä sekä antibiootti. Konttausasentoon meneminen, ei kannattanut kyllä yhtään. Sain mennä takaisin selälleen. Jalat kahden kyljessä ja sukista puristaminen, joo ei. Jalat korokkeisiin, parempi. Sain myös jossain vaiheessa selän kautta puudutetta. Sehän puudutti ihan kunnolla jalat, kuin olisi vammautunut vanhus? Tältäkö vanhusten jaloissa tuntuu?
Sain myös alapää puudutteen. 

Muistan myös hetken kun minulta kysyttiin tuntuuko että tekee mieli ponnistaa? Sanoin kyllä ja sitten sanottiin että saan ponnistaa, olen 10cm auki. Ja muistan kuinka jossain vaiheessa sain märän rätin mieheni laittamana otsalleni. Lisäksi muistan kun ponnistusvaiheessa pidin silmiä aina kiinni ja minulle sanottiin että pidä ne auki ja keskity johonkin pisteeseen, että tiedämme sinun olevan kunnossa.

Ponnistus kesti muistaakseni 46min. Avautuminen taisi kestää 12tuntia.

Tästä kohdasta voitte hypätä alkuun siitä mitä tapahtui kun lapsi syntyi, jos että muista.

Minut tosiaan ommeltiin alapäästä koska välilihaa jouduttiin leikkaamaan varulta. Aamulla saimme syötävää ja juotavaa.

Sitten tuntemuksiini raskaudesta ja synnytyksestä.

Koko raskaudenajan ajattelin synnytyksen olevan luonnollinen asia. Se vain tapahtuu ja sitä ei tarvitse pelätä. Synnytykseen mennessä en pelännyt mitään. En pelännyt kipua tai mitään. Kun supistukset tulivat ne eivät olleet pahoja, mutta myöhemmin ajateltuna supistukset olivat pahimpia kuin synnytys. Ponnistus vaiheessa ajattelin vain erään ihmisen sanomaa, että pian se on ohi.

Koko synnytyksen olin aivan rauhallinen, en huutanut tai mitään. Kanyylin laittamisessa en katsonut tai ajatellut sitä, jolloin se kirpaisi vain vähän. Selkään laitettu piikki olisi saanut itkun silmiini mutta ajattelin aivan muuta, jolloin sekään ei tuntunut. Synnytys ei tuntunut siltä kuin änkäisit kakkaa. Ponnistaminen ei tuntunut missään. 

Kaikki ne asiat mitä olen kuullut tai lukenut kivusta jne... olivat ihan huuhaata. Kaikki ihmettelivät miten pystyin olemaan niin rauhallinen kokoajan. Johtui kai osittain minun rauhallisesta persoonastani, moni oli ajatellut että tästä persoonasta kuoriutuu synnytyksessä kauhea kiroilija, että sattuu sattuu???

Naisen keho on tehty synnytyksiin soveltuvaksi ja tekemään yhteistyötä vauvan kanssa. Voisin todellakin synnyttää uudestaan, näin ihanan synnyksen takia. Toivoisin kylläkin siihen lisäksi sen ihokontaktin heti ja napanuoran leikkaamisen.

Poika oli myös ihokontaksissa isänsä kanssa.


Vietimme sairaalassa tosiaan 11 päivää, se oli aivan hirveää tulosten odottelua ja samalla mies teki muuttoa isompaan asuntoon. Pojalla oli infektio tullut heti synnyttyä vaikka sain vastalääkettä, lisäksi hän sai sinivalohoitoa ja kävi monesti keskolassa antibiootilla sun muilla lääkkeillä kanyylin kautta. Pojalla oli kanyyli ainakin toisessa kädessä ja päässä. Se on aivan kamalaa kun toisella on kanyylit ja yrität pukea vaatetta ja muuta. Etenkin jos se on päässä. Tuntuu pahalle, olihan minullakin eka keraa kanyyli kädessä synnytyksessä ja mies osui siihen aina vahingossa, se sattui. Pääsimme tosiaan kotiin naistenpäivänä 8.3


Parasta oli synnytys mutta sairaalassa oleminen ei ole kivaa todellakaan. Kätilöt ovat aivan ihania mutta hoitajat osastolla eivät olleet yhtään ymmärtäväisiä minua kohtaan. 



Entäs se suhteen synty lapseen? En saanut todellakaan kontaktia lapseeni pitkään aikaan. Minulla meni muistaakseni 3-4 kuukautta siinä. En saanut lastani heti ihokontaktiin liekkö se osa syy? Osastolla ollessa ajattelin hoitavani jonkun vieraan lasta. Itkin joka päivä ja mietin heittäväni lapsen roskiin sekä heittäväni hanskat tiskiin. Lapsen kasvaessa aloin tuntea hänet omakseni ja katsella häntä toisenlaisin silmin. Aloin tajuta että tämä todella on minun lapseni.

Minulla oli myös ongelmia pitkään, etten pystynyt puhumaan lapselleni muiden ollessa paikalla. Mutta kun olimme kahdestaan tai kolmestaan pystyin puhumaan. Sen takia monet luulivat että minulla on joku ongelma lapsen lepertelyn kanssa. Mutta toisaalta tiedostivat minun persoonani.

Nykyään suhteeni lapseen on todella hyvä ja vietän aikaani hänen kanssaan paljon, joten olen usein se ykkönen kenen luokse hän tulee jos haluaa jotain. Siinä on huonotkin puolensa. Suihku ja wc käynti on hankalaa. Lapsen jättäminen hoitoon särkee sydämeni ja kun kuulee sen itkun. Jos katoan hän alkaa etsiä minua.

Toisaalta on ihanaa että on näin rakas lapsi ja saanut aikaan sen omassa kehossaan.
Pojalla oli syntyessään muuten paksut hiukset valmiiksi ja siksi nykyäänkin moni luulee häntä vanhemmaksi koska hiukset senkun kasvavat ja paksuuntuvat edelleen.


5 kommenttia:

  1. Kiva kuulla synnytyskertomusta, itse ponnistusvaihe tuskin on sattunut koska olet saanut hyvät kipulääkkeet, ilman niitä mielipide voisi olla toinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, lääkkeet oli annettu sopiviin aikoihin jolloin kipu ilmeisesti on turtunut täysin. :) Olen niin onnellinen tästä että oikeaan aikaan annettu ja kokemus sen puolesta hyvä.

      Poista
  2. Minulla kesti synnytys liki 15 tuntia ja halusin synnyttää luomuna. Aika hyvin pärjäsi lämpimillä geelipusseilla, selän hieromisella ja liikkuen. Aluksi oli vähän tympeä kätilö, joka puolittain pakotti ottamaan kipupiikin alaselkään. Se ei juurikaan mitään auttanut ja tuli lähinnä Känninen olo. Onneksi sen kätilön vuoro vaihtui ja tilalle tuli aivan ihana kätilö sekä kätilöopiskelija. Sain ilokaasua, mutta en tykännyt siitäkään. Ite kyllä huusin aika paljon ja kipu oli kovaa, mutta kaiken vaivan arvoista. Tekisin kaiken uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho :o minulla oli aina taka-ajatuksena että kamala jos joutuu synnyttämään monta päivää putkeen että ei ala tulla sieltä mutta ainahan sektioon voi kääntää jos kestää. Luulin myös joutuvani sektioon, koska äiti on synnyttänyt meidät kaikki sektiolla. Yritti tosin synnyttää alateitse mutta ilmeisesti menin aina takaisinpäin joten pakko oli sektio tehdä. :D Tästä pelko sektiota kohtaan, mutta onneksi lantio on sen verran iso että sain kokea alatiesynnytyksen.

      Hyvä että sait paremman kätilön, mullakin vaihtu kätilö siinä hieman nuorempaan ja opiskelija oli kanssa siinä aivan ihana oli. Ite kieltäydyin ilokaasusta jo raskauden aikana ja kirjasin sen lappuunkin. En tiedä en vaan halunnu olla missään pöllyissä synynttäessä vaan selvänä ;D

      Kiva kuulla, jännittää mitä joskus tulevat synnytyksen tulee olemaan onko pahempia kun eka kokemani. :)

      Poista
    2. Joo en minäkään sektioon haluaisi. Toipumisaika paljon pidempi. Pelottaa pelkkä ajatuskin. Ilokaasua en olisi halunnut, mutta kätilö kehotti kokeilemaan että jos se vähän rauhoittaa ja voisin samalla keskittyä hengittämiseen. 2 kertaa otin henkoset ja hyi ei ikinä enää :D

      Poista